sleepless night becomes bitter oblivion

A-ye.

Mä en nyt ihan tiedä, mistä mä aloittaisin. Musta tuntuu, että oon yks iso sotku. Mun pää leviää käsiin, en osaa ajatella, unohtelen asioita, ja oon vaan jatkuvasti niin väsynyt. Oon henkisesti ihan lopussa.

Kaikkea tätä mä paikkaan liialla työnteolla. Viimeks tänään mua käskettiin lähtemään kotiin, enkä ihan oikeesti pysty. Oon ollut tässä taas on-off ties kuinka kauan: illalla omassa vuorossa, aamulla takaisin tekemään tilauksia, sit säätämään juttuja, sit hetkeks pois ja sit tulin takas koulujuttujen pariin. Jotenkin tuntuu että tää on sellanen tunnevapaavyöhyke, tai ainakin kipuvapaa. Oma elämä jää jonnekin taakse, ja mulla on vaan tää ravintola ja tää duuni ja tää maailma täällä. 

Daniel sanoi mua yks päivä tunnevammaiseksi. Musta tuntuu et se on ihan oikeassa, mä en vaan osaa enkä kykene enkä mitään. Ja mun pitäis vissiin tähän väliin sanoa, et Kati hei, mä en arvosta et sä spekuloit mun blogia duunissa. Tää on mun juttu, ja lukekoot ken lukee, mut mä en halua et tää on mikään hiljasten hetkien kuuma puheenaihe.

Tuntuu hassulta, et just se ihminen, kenen seurassa musta tuntuu ehkä seminormaalilta, ei oikeestaan välitä musta pätkääkään, kohtalon pilkkaa. Eh.

Anygays, mun elämä on ollut viime aikoina yllättävän sisällökästä. Isänpäivä oli varmaan maailman paskin, koska kannoin lauantaina hautaan kaiken sen, mitä mun faijasta oli jäljellä. Matkalla kappelilta haudalle mulle tuli ihan järjetön halu avata se uurna ja upottaa mun kädet sinne. Kreisii. Faijan naisystävä tarras sitä uurnaa ja itki sitä, että pitääkös en päästää irti, niinkuin se roska siellä astiassa olis oikeesti mun isä. Mä en usko. Mä uskon sielun uudelleen syntymiseen. Ehkä. En oo ihan viime aikoina tiennyt mitä uskoa. 

Mun sisko kirjoitti naamakirjaan yllättävän kaikenkattavasti: "The hardest goodbyes are never said and never explained." Se kertoo kaiken, mikä tästä tilanteesta on tehnyt niin raskaan. 

Sunnuntaita väritti myös mun jäätävä darra. Näin Tuipsia ekaa kertaa yli vuoteen, Ema tuli kans mukaan bilettään, ja jatkot oli vissiin vähän liikaa. Nukuin junassa huonosti ja duuni-ilta oli perseestä. 

Sit mää oon vaan hengannu Natskun ja Netan ja Helmin kanssa. Tytöt on ihania. Lähdettiin keskiviikkona varaamaan Netalle ja mulle tatska-aikoja, molemmilla oli vanhoissa vähän fiksattavaa, ja sit päädyttiinkin tekemään toi mun samantien uudestaan. Spellbound Tattoo osoitteessa Mannerheimintie 108, Rokkimäkkiä vastapäätä, menkää. Palvelu oli huippua, jengi selkeesti ammattitaitoista, eikä asiaa tehnyt yhtään huonommaks todellakaan se, että mun tatuointiartisti oli ihan himmeen kuuma. Jakaisin teille tässä kuvan, jos kehtaisin, mut en kehtaa. Sen sijaan voitte katsoa kuvaa mun kelmutetusta ranteesta, ja yrittää kuvitella mielessänne kuinka iloinen mä oon, kun. Huudan JEEEEEEEEE MUN RANNE ON FIKSATTU JEE SIIT SAA SELVÄÄ AAA IHANAA (älkää koskaan menkö Flameen Kampin viidenteen kerrokseen).

Kävin kans vähän extempore tsiigaamassa Lissien keikan Circuksessa viime tiistaina. Siis jumatsuikka mikä nainen! Se ääni! Harvoin saa kertoa, kuinka artisti ylittää kaikki odotukset livenä, mutta Lissie ylitti. Ehkä tuhannella pojolla! Huikee. Ja lauantaina oli Ravintolapäivä ja duunikaveri ja jotkut muut exmäkkiläiset järkkäs sellasen aasialaissuomalaisfuusiokeittiön Kalliossa, käytiin siellä sit Kisun ja Napsun kanssa, nomnom oon läski (:

Ps.

Who's gonna call on sunday morning

who's gonna drive you home?

I just want one more chance

to put my arms in fragile hands

I thought you said forever

over and over

A sleepless night becomes bitter oblivion

no i'm not there

Buh, oon kipeenä, TAAS! Okei, en oikeesti pahasti, aamupäivällä oli vähän kuumeinen viba ja oon nukkunut koko päivän, mutta toisaalta oon ollu viimeiset kaksi viikkoa koko ajan liikkeessä, enkä oo ehtinyt lepäämään laisinkaan, etten yllättyisi vaikka tää olisi sitä vaan. Töihin oon kuitenkin mentävä huomenna (ai saikkuu? En mä tiedä mitä se on). Porkkanamehuu nassuun ja menox. Jos ette tienny, niin Valion Gefilus Ananas & porkkana on parasta mehua ikinä. Ja kirjoitin ananaksen vähintään kymmenen kertaa väärin. 

Mua hajottaa tää päivä. Ihan eniten et oon enimmäkseen nukkunut sen ohi, vaikka olis ollut kerrsnkin aikaa käydä pitkällä lenkillä vaikka Dumaris saakka, tehdä hyvää ruokaa ja kattoo vaikka jonku leffan. Oisin myös voinut lukea Christopher Paolinin Eldestin loppuun. Eldest on siis toinen kirja Inheritance-saagassa, joka taas kertoo diktaattoreista ja keskiajoista ja taikavoimista ja kapinallisista ja eniten nuoresta pojasta ja lohikäärmeestä. Ykköskirja on tullut (huonona) leffanakin. Eragon, anyone? Joka tapauksessa kirjat ovat helppolukuisia, actiontäytteisiä ja mukaansa tempaavia, ja mulla on vielä kaksi lukematta! Iih! Mikään ei oo niin kivaa kuin kirjat. Ostin tällä viikolla kahdeksan uutta, eli mulle jää Inheritancenkin jälkeen luettavaksi vielä Arto Paasilinnaa - ensimmäinen suomenkielinen kirja jonka oon ostanut varmaan viiteen vuoteen, tai ehkä ikinä - ja J. K. Rowlingia. Erityisesti kiinnostaa, miten jälkimmäinen kirjoittaa "tavallisten ihmisten" elämästä. Aikuisista aikuisille. Ja miten mä maltan tyytyä siihen? Harry Potter on kuitenkin yksi siisteimmistä asioista mitä mä oon koskaan tiennyt. Muistan miten meidän oli PAKKO ostaa Viisasten kivi -leffa joltain ärrältä, jotta saatiin sen mukana tullut Daniel Radcliffen lifesized juliste. Ja siis Radcliffehan oli mun lapsuuden suurin ihastus. Ja taikavoimia oli olemassa. 

Toisekseen hajoon siihen, että ajattelen liikaa. Ja itken liikaa kanssa. En muista milloin viimeksi olisi ollut sellainen päivä, jolloin en ole itkenyt, tai vaihtoehtoisesti tehnyt niin jäätävää työpäivää, että oon vain himaan tultuani nukahtanut heti, meikit naamassa. On tehnyt ihan hirmu hyvää mun naamanparannusoperaatiolle. Iskä kuoli vähän päälle kaksi kuukautta sitten. Ruumis löydettiin vissiin aika tasan kaksi kuukautta sitten. Pari viikkoa ja hautajaisista on kaksi kuukautta. Se kaikki tuntuu niin kaukaiselta, vaikka oikeesti aikaa ei oo kulunut miltei laisinkaan. Uurnan lasku on viikon päästä, ja kotiin pitäis mennä torstaina. Vähän ahdistaa, tai ehkä vähän enemmänkin. Tupakoinnin ajattelin lopettaa sitten, kun kaikki nää hautaamisrumbat ja muut on ohi. Viikon päästä on kans isänpäivä. Ensimmäinen sellainen, jolloin meen hautausmaalle omasta halusta. 

Hajoon myös isänpäivälahjamainontaan. Haluisin vaan huutaa maailmalle, et mulla ei oo enää isää, se on viety pois, mä en halua nähdä tai kuulla tai tietää, että jollakulla muulla on isä. 

Kaikki sanoo, et aika parantaa haavat. Jos se on totta, niin nää haavat on nyt jossain niin heikossa paikassa, et ne aukee koko ajan uudelleen, ja niistä varmaan jää aika saatanan rumat arvet. Mä vaan haluaisin, et tää olis ohi jo, jotta mä voisin koittaa koota itteni ja eheyttää itseni ja jatkaa elämää. Tällä hetkellä mä vaan kompuroin elämässä eteenpäin side silmillä, oikeastaan mitään elämättä.

Kolmanneksi mua hajottaa Amarillon huono vegeruoka. En tajua, miks meen aina sinne, kun aina petyn. Taidan muistella vielä sitä aikaa, kun Kuopion Rillosta sai oikeesti hyvää safkaa. Sit ne uudisti menun, ja hyi. Tämä siis siitä, että käytiin Jessican kanssa maanantaina Rillossa syömässä, kun ei jaksettu miettiä mitään muutakaan. Oli oikeesti tosi jees ilta. Kerranki sai vaan olla. 

Mä en ees muista, mikä päivä tää oli tällä viikolla, mutta meillä harrastattiin duunissa tai kevyttä kenttävittuilua, ja Natsku raukka ei yltänyt sen sämpylöihin.

Käytiin kans Natskun kanssa keskiviikkona syömässä Food Labissa, HOK-Elannon parhaassa keksinnössä ikinä. Mä olin liikkeellä toista kertaa, Natsku ekaa. Food Lab on siis oman laisensa koekeittiö, jossa on koko ajan toimiva ravintola. Tällä hetkellä kokeiltava konsepti on Smoothdog Machine - nimenä aivan järkyttävän typerä, mutta idea erilaisesta hodaribaarista toimii. Täytevaihtoehtoja on yhdeksän, leipävaihtoehtoja kolme, ja nakkivaihtoehtoja kuusi, joista KOLME on vegejä: soijaa, tofua ja quornia. I'm in heaven. Ihan pikaruokaahan tää ei ole, mutta hinnaltaan hyvin lähelle, ja hodarit on oikeesti hyviä ja täyttäviä. Parempi vaihtoehto mäkkisafkalle, missä mulle ei oikein oo mitään ees tarjolla. Suosittelen!

Heti perään mä kävin päivittämässä Katin kanssa elämää, kun se tuli takas Thaikuista. Vihdoin! Meidän pällitiimi voi rullaa taas tyttövoimalla, jeah <3

Voisin myös jatkaa ruualla, ja kertoo teille, kuinka tehtiin Netan kanssa ruokaa torstaina: Vapianon inspiroimaan pinaattikatkarapupastamössöön. En oikeesti ollut ihan varma, tuleeko siitä hyvää vai ei, mutta muistan tehneeni sitä kerran aiemmin ollessani kipeänä. Oli kuulemma hyvää. 

Kolmanneks hajottaa se, etten osaa kirjoittaa tällä mun padilla. Virheitä on jatkuvasti miljoonittain. Mutta siihen loppuukin se hajottaminen, koska tää on tosi kiva laite. JA MULLA ON UUSI PUHELIN. vihdoin! Pitäis varmaan jostain kaivaa joku kiva kuva siitä miltä mun luuri on näyttänyt kohta vuoden. Takaa ja edestä pahoilla säröillä, ja palasia on irtoillut pikkuhiljaa. Meinasin vaihtaa uuteen heti kun mun kytky loppui heinäkuussa, mutta siihen mennessä oli vissiin kuultu jo juttua iPhone 5S:n ominaisuuksista ja pian sen jälkeen väreistä. Kukaan ei varmaan voi kuvitella, että mä vastustaisin kultaista iPhonea? Sitä mäkin. Nyt mulla on! Ja materialismionnellisuus vaan kasvaa (oikeesti tää on kaikki lohtushoppailua, joka kaduttaa muutaman kuukauden päästä). 

Haluisin mun puhelimeen tollasen kuoren. Kyseessä on tollainen jännä case, jossa on neljä linssiä - fisheye, wide angle, tele ja macro, joista kaks vikaa oli muistaakseni samassa. Tai sit laajakuva ja macro oli samassa. Spottasin tän instagramista, kun jo vuosia fanittamani kuvaaja Adam Elmakias oli hankkinut itselleen tällaisen, ja nyt odottelen innolla kuvamatskua. Tää olis oikeesti ehkä tosi mielenkiintoinen hankinta, koska mulla ei tosiaan kamera ihan aina kulje mukana, ja haluaisin enemmän mahdollisuuksia mun kännykkäkuviin. Ei vaan ollu kauheen halpa...

Oon viime aikoina palannut taas tumblrin aktiiviseksi käyttäjäksi. Kauheeta hipsterhifistelyy joo, mutta osa niistä blogeista on tosi inspiroivia. Tai lähinnä niistä kuvista ja quoteista. Siellä liikuu tosi paljon erilaista matskua aina pornografiasta maailmanparantamiseen, mutta siitä kasasta on aika helppo valita parhaat päältä. Vaikka oon tällä hetkellä DNAn asiakas aika pitkälti sattumien oikeuista ja koska Hakaniemessä on yks söpö ja hauska DNA-myyjä, enkä siksi että ko. operaattori olisi mun ensisijainen valinta, niin propsit tästä 4G:stä. Monet ennen toiminnaltaan nollassa olevat appsit on nyt tosi mukavia käyttää. Kuten on myös tietokonekin, en viiti enää ees haaveilla laajakaistasta! 

Nyt mä meen suihkuun, ja testaamaan, kuinka kuolleen näköinen mä oon ihan vaan tummissa silmämeikeissä, radalle part. tuhat feat. Sawa & Kati. Rällää!

Ihan viimeiseksi mua hajottaa se, että mun lähialepa on kiinni. Mä tarviin limua!